 |
| Runonrustaaja ihe |
En ikävöi
kotiseutuani,
koska sitä ei ole.
En ikävöi
Taivalkoskea,
Nummelaa,
Lahtea,
Jyväskylää,
Helsinkiä,
enkä Espootakaan.
Ikävöin ihmisiä.
Ikävöinkö tänne,
jossa olen pisimpään
asunut,
jos täältä pois lähtisin?
Näitä vaaroja, lehtoja,
peltoja ja taloja,
kirkkoa ja kappelia?
En ikävöisi.
Ikävöin ihmisiä.
Ihmiset
Tämän ammatin suru ja ilo
ovat ihmiset.
Ihmiset!
Ihmisten
pahuus,
itsekkyys,
ylpeys
ahneus
ja typeryys
on
saanut
minut
voimaan
pahoin.
Kuin satais marraskuussa
märkää räntää
vasten kasvoja.
Mikä kirous!
Mutta sitten:
joidenkin ihmisten
hyvyys,
aitous
herkkyys
antaumus
ja rohkeus
on
ollut
kuin
paratiisin
puiden
lehvien
havinaa
Isän Jumalan
kulkiessa ohi.
Mikä siunaus!
