Kirjastosta tuli napattua runokirja mukaan. Kävin
illalla palauttamassa yhden kirjan ja samalla tuli selailtua lehtisalin
itselainaushyllyjä. Sieltä lähti mukaan
keskisuomalaisen, nyt jo eläkkeellä olevan, toimittaja ja kansanedustaja
Aino Suholan runokirja ”Jos ois joku, vaikka Jumala.” (Otava 2008). Hauskoja, sattuvia ja todentuntuisia runoja,
joissa ei sanoja säästellä. Jumalakin saa osansa. Hänen joulurunonsa on säälimätön verbaalirusikointi
joulun valmistelun hulluudesta. Runo päättyy sanoihin: ”Ja sitten joulu tulee
ja minulta itku ja ne sanovat, että hyvänen aika, mikä sille nyt yhtäkkiä
tuli.” Toisaalta Aino Suholan toinen jouluruno ”Suuri vieras” kävisi osaksi
kenen tahansa papin joulusaarnaa.
 |
| (kuva: Magnus Weckström, Otava) |
Aino Suholan runoissa puhutaan suorasukaisesti myös
Jumalasta, vaikkakin runojen piikki taitaa enemmänkin sohia hengellistä
sanankäyttöä ja käytänteitä. Runo Jumalasta ja pajatsosta (Eturessu tyhjäksi) on
mainio:
”Jumala voi
mutta pitääkö sitä niin hirveästi keuhkota
ja saada toimimaan
niin kuin se olisi joku pajatso
josta saa eurolla
eturessun tyhjäksi”
”Sota”-runo on vaikuttava ja osuvuudessaan
riipaiseva kuvaus tämän ajan syrjäytyneistä:
”Tämän päivän lumipuku on musta
ja
haavoittuneet
makaavat baaritiskeillä pitkin maata”
Muuten tuo otsikko on peräisin runosta
”Kirjeensulkija.” Siinä on vahva viesti yhdessä lauseessa:
”Älä pelkää huomista
Jumala on jo siellä
Ystäväkirjeen nurja puoli oli oikea.”
