mökkikuva

mökkikuva

tiistai 28. helmikuuta 2017

Laskiaisen riemua!

Perinteinen laskiaistapahtuma 26.2. sunnuntaina veti väkeä Kemien srk-talon mäkeen, hevosajelulle, makkaranpaistoon, vohvelikahvioon ja hernekeitolle. Ilma oli kirkas ja pakkasta sopivasti. Päivän tuotto Yhteisvastuukeräykselle hipoi myös ennätystään. Tänä vuonna kohteina ovat ihmiskaupan uhrit ja nuoret ja lapset Lähi-Idässä. Lämmin kiitos kaikille ahkerille vapaaehtoisille heidän työpanoksestaan ja tohmajärveläisille yrittäjille tapahtuman tukemisesta!
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!
 
Mäessä ja nuotiolla (kuva Pentti Pöyhönen)

torstai 23. helmikuuta 2017

Tuntematon pakolainen

Juha Forsblom
Olin kuuntelemassa Kiteen vastaanottokeskuksen vastaavaa ohjaajaa Juha Forsblomia kunnantalon valtuustosalissa. Meitä kuulijoita oli paikalla jopa kuusi henkeä. Tämän yleisötungoksen huomioon ottaen "pakolainen" taitaa jäädä Tohmajärvellä sittenkin tuntemattomaksi. Osasyynä lienee Salpauselän kisat ja tuisku, joka riepotti lunta ulkonaliikkujan silmille. 
Hyvin asiallisen ja mielenkiintoisen esitelmän Juha kuitenkin piti. Kävimme läpi Suomen pakolaispolitiikan perustermejä ja oikeuskäytäntöjä. Tiedätkö sinä, mikä on Migri ja keitä ovat kiintiöpakolaiset ja kuka on "Dublinin tapaus"?

Suomeen saapui vuonna 2015 yllätysmäärä turvapaikanhakijoita, noin 32 000, joista suurin osa tuli Irakista. Näitä kaikkia tulijoita varten ovat vastaanottokeskukset, joiden perustaminen ja ylläpito on Suomen valtion vastuulla. Näin tehdessään Suomen valtio noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja samalla humaanin, inhimillisen yhteiskunnan pelisääntöjä. Valtion käsikassarana toimii taasen Migri eli maahanmuuttovirasto, joka muunmuassa Kiteellä ostaa palveluja Suomen Punaiselta Ristiltä. 

Mitä turvapaikanhakijalla on takanaan? Uuvuttava pakomatka läpi Euroopan, piikkilankaa, aseidenpiippuja, salakuljettajien ahnaita käsiä, ynseitä katseita niiltä, joilla on koti ja työpaikka, poltettu tai ryöstetty koti, tapettuja sukulaisia, sotaa, pelkoa, ahdistusta, toivottomuutta...

Millaista on vastaanottokeskuksen(Vok) arki? Siihen kuuluu monia elementtejä: suomenkielen opiskelua, työvelvoitteita, papereiden täyttöä, lasten varustamista kouluun, ruoanlaittoa ja sen odottamista, mitä Maahanmuuttovirasto (Migri) päättää kunkin osalta. Arki Vokissa on kuitenkin monin verroin parempaa kuin se, mistä he ovat paenneet. Käytäviltä kuuluu lasten juoksuaskelia ja iloista naurua...




Jotta voisi ymmärtää, täytyy tuntea käsitteet

torstai 16. helmikuuta 2017

Häpeästä vapauteen


Olin tänään kuuntelemassa käytännöllisen teologian professori Paavo Kettusen jäähyväisluentoa Joensuun yliopistolla. Paikalle oli saapunut runsaasti kuulijoita, lähes 200 henkeä. Luennon aihe näkyy tämän jutun mukana olevassa valokuvassa. Paavo Kettunen loi katsauksen omaan työuraansa ja niihin aiheisiin, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä. Hän lienee tullut suuren yleisön tietoisuuteen nimenomaan häpeä ja syyllisyys-tutkimuksistaan. Luennon alussa hän kohotti esiin muistitikun, johon oli tallennettuna hänen kirjoittamansa kirjat / tutkimukset. Toiseksi havaintoesineeksi hän nosti pöydälle tuhkauurnan. Sanoma oli yksinkertainen. Osoittaen muistitikkua hän sanoi luennon tärkeimmän ja painokkaimman viestin: sinä olet tärkeämpi ja merkittävämpi kuin sinun tekosi ja aikaansaannoksesi. Samalla hän viittasi tuhkauurnaan. Tuhkauurna on tärkeämpi tämä muistitikku ja sen sisältö. Ihmisarvo ei ole riippuvainen ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistään. Hän on arvokas itsessään. Mikä vapauttava evankeliumi tässä suorituskeskeisessä maailmassa!