Kävimme pienellä porukalla vierailulla Kiteen
vastaanottokeskuksessa, Puhoksessa. Veimme sinne muutaman kassillisen
villasukkia, -lapasia ja muuta vaatetavaraa. Jälleen kerran ahkerat kädet
olivat saaneet paljon lämmintä ja kaunista aikaan. Tutustuimme keskuksen
elämään Juha Forsblomin kanssa (kuvassa).
Jo heti ovella meitä tervehti iloinen lapsijoukko. He
jonottivat pääsyä linja-autoon, joka veisi heidät kouluun. Juhan mukaan he ovat
erityisen innokkaita oppimaan uutta ja tuon innostuksen saattoi lapsista kyllä havaitakin.
Muutenkin koko keskus näytti olevan elämää täynnä. Ihmisiä tuli ja meni.
Elämisen tuntua siis.
Juhan mukaan suurin osa turvapaikanhakijoista on tullut
Irakista. Keskuksessa on paljon perheitä
ja taisi uusin tulokas olla parin viikon ikäinen vauva. Onnellisia
perhetapahtumia on myös tulossa lisää. Kuulemma – näin minulle kerrottiin –
kotiäidit ovat ahkerimpia suomenkielenopiskelijoita…
Pohdimme yhdessä Juhan kanssa yhteistyön mahdollisuuksia.
Miten seurakunta voisi olla tukemassa näitä ihmisiä ja koko keskusta? Ainakin
sisäpelikengistä on puutetta. Ja myös ainainen pula miesten kengistä! Mistähän johtuu,
että suomalainen mies ei vaihda kenkiään ennen kuin ne ovat aivan risat?
Sellaisista kengistä ei ole todellakaan annettavaksi eteenpäin.
Vierailusta jäi hyvä mieli. Nämä ihmiset ovat päässeet
pälkähästä. Takana on uuvuttava pakomatka sodan ja terrorin keskeltä. Mitä on
edessäpäin? Jumala yksin tietää. Meidän suomalaisten tehtävä on kuitenkin
osoittaa lähimmäisenrakkautta ja suvaitsevaisuutta niitä kohtaan, jotka ovat
sen tarpeessa.
