Lääninrovastin matkassa

Piispa Seppo Häkkinen haastateltavana

Puumalan kirkon alttaritaulu

 Toisinaan joku kysyy minulta, mitä se lääninrovasti oikein puuhailee. Yleensä vastaan: "senkun itsekin tietäisi!". Mutta huumori sikseen, seuraava kuvasarja kertoo piispantarkastuksesta Puumalan seurakunnassa 19.2. ja 22.2. 2015. Osallistuminen tällaisiin tarkastuksiin oman rovastikuntansa alueella on osa lääninrovastin työtä. Kuvat eivät kerro kaikkea tarkastuksista, mutta ovat omalta osaltaan pieni kuvareportaasi tästä toiminnasta, jota piispat ovat tehneet Suomessa jo katolisen kirkon ajalta lähtien (kuvat: Mikko Lappalainen).

Hyistä on Saimaan vesi...

Piispa luotsaa hiippakuntaansa -- tällä kertaa Suomen suurinta sisävesilossia

Tarkastuksissa tutustutaan paikallisiin yrityksiin

Khra Helena Castrén

Aina puhutaan seurakunnan taloudesta...

Kirkkokahvilla

Piispa, seurakunta ja ehtoollispöytä

MIksi?

Olen muutamia vuosia lueskellut aineistoa (kirjoja ja nettisivuja), jotka käsittelevät kansanmurhia (eng. genocide). Aihe on kiehtova, mutta samalla luotaantyöntävä. Kuka voi olla kiinnostunut siitä, että ihmisiä murhataan, raiskataan, silvotaan ja pahoinpidellään sekä fyysisesti että henkisesti? 
Vain sadisti on kiinnostunut ITSE asiasta: murhaamisesta ja kiduttamisesta. Filantroopin (kreikk. φίλος, phílos = ystävä, άνθρωπος, ánthropos = ihminen, wikipedian mukaan) tehtävä on koettaa ymmärtää, mikä ihmistä oikein vaivaa ja löytää siihen parannuskeinoja. Aiheen tutkimista voisi verrata lääkäriin, joka etsii oikeaa diagnoosia: kun hän tunnistaa sairauden tai taudin, hän alkaa etsiä siihen lääkettä tai hoitokeinoa. No, näin yksinkertaisesta prosessista ei kuitenkaan ole kysymys. Etsin edelleenkin vastausta peruskysymykseeni: miksi ihminen vahingoittaa julmasti lajitoveriaan ja tekee sen usein täysin vailla mitään empatiaa aina toisen ihmisen menehtymiseen saakka?

Historian professori ja tutkija Wendy Lowerin kirja "Hitlerin raivottaret -- saksalaisnaisia natsien kuoleman kentillä" (Atena, Keuruu 2014) antaa tästä aiheesta paljon miettimistä. Ajattelin aluksi kirjan olevan kevyt, populistinen teos aiheesta. Yllättyin siitä, kuinka hyvin kirja oli kirjoitettu. Yleisen kauhistelun sijaan Wendy Lower syventyy aiheeseensa esimerkillisellä tavalla ja pysähtyy kirjan sivuilla pohtimaan useaan otteeseen ilmiön syitä. Nettiä selaamalla kirjoittajan tausta alkaa paljastua. Hän näyttää kirjoittaneen usean teoksen ja artikkelin Ukrainan holokaustista (juutalaisten joukkotuho). Akateemisesti pätevä tutkija siis. 

kuva kirjasta

Miten nämä tavalliset saksalaiset nuoret (todellakin he olivat nuoria, 20-30 -vuotiaita) naiset saattoivat osallistua joukkotuhontaan joko sen passiivina tai aktiivisina toteuttajina? Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Monet olivat ns. kirjoituspöytätappajia kirjoittaessaan puhtaaksi kirjeitä, käskyjä ja uhri- ja saalisluetteloita. Sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, lastenhoitajia, sihteerejä, ym. Kirja ottaa esimerkiksi muutamia: Erika Ohr, Liselotte Meier, Sabine Dick, Vera Wohllauf, Liesel Willhaus, Erna Petri... ja monia muita. Saksan Punainen Risti koulutti natsivallan aikana 640 000 naista, joista noin 400 000 määrättiin sotapalvelukseen. Yli puoli miljoonaa naista toimi sodan aikana armeijan ja muun hallinnon tukitehtävissä. Noin 30 000 naista toimi Himmlerin SS:n ja poliisin valtuuttamina apulaisina poliisiasemilla, Gestapon päämajassa ja vankiloissa ja keskitysleireillä. Vartijoiksi leireille koulutettiin mm:ssa noin 3500 naista. Osa naisista seurasi miehiään valloitettuun itään vaimoina, äiteinä, tyttöystävinä tai rakastajattarina. 

Ei suinkaan kaikki, mutta osa tästä joukosta tahrasi kätensä vereen joko suoraan tai välillisesti tuossa merkillisessä, kammottavassa seikkailussa luoda uusi, puhdas Eurooppa. Ja jos tilastojen mukaan noin 13 miljoonaa naista ( naisia Saksan koko väestöstä  lähes 40 milj) osallistui aktiivisesti natsipuolueen organisaatioihin, niin mikä onkaan heidän osallisuutensa koko prosessista? Wendy Lower toteaa: "Holokausti- ja kansanmurhatutkimuksen piirissä vallitsee yhteisymmärrys siitä, etteivät joukkomurhan mahdollistavat järjestelmät toimi ilman yhteiskunnan laajaa osallistumista." Aika kuivasti ja akateemisesti todettu, vaikka lausahdus sisältää karmaisevan ja puistattavan totuuden. Kirja kertoo tästä totuudesta yhden esimerkin: "Kun Gestapo kuljetti Lina Haagia lounasaikaan pois tämän kotitalon rappukäytävässä, kaikki naapurit sulkivat ovensa hyvin hiljaa ja huolellisesti." 
Miksi ihminen on aggressiivinen ja väkivaltainen olento? Kirja ei anna yksiselitteistä vastausta. Ideologia, koulutus, olosuhteet ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Siinä joitakin syitä, joita kirja esittelee. "Kansanmurha on ajatuksena ja toimenpiteenä ihmisiin liittyvä ilmiö. Kansanmurhan tekoon tarvitaan ihmisen tiedollisia kykyjä, vihan ideologiaa ja kaikkeen siihen kytkeytynyttä myyttistä ja tunnepohjaista voimaa sekä pitkälle kehittyneitä järjestelmiä hankkeen organisoimiseksi ja toteuttamiseksi." sanoo Wendy Lower. Perin inhimillistä toimintaa siis. Inhimillistä sen takia, koska eläimet eivät pysty samanlaiseen tuhoavuuteen. 
Mutta miksi ihminen on sellainen? Sitä edelleenkin ihmettelen. Aivan tavallisia ihmisiä. Näin on todettu monessa kansanmurhatutkimuksessa. Eikä naiset tee siinä poikkeusta.

Kommenteista

Olen saanut muuta kautta postia kommentoinnista ja sen vaikeudesta. Asia onnistuu näin:
- joka jutun alla on kohta "Ei kommentteja" tai merkintä "1 kommentti" (numero muuttuu  
  kommenttien määrän mukaan)
- napauta sitä
- kirjoita kommenttisi laatikkoon, halutessasi voit laittaa 
  siihen alle nimimerkin t nimesi
- napauta kohtaa "valitse," ja valitse esim "nimetön"
- napauta kohtaa "julkaise"
- saat näkyviin laatikon, jossa varmistetaan, ettet ole 
  kone, vaan elävä immeinen
- toimi ohjeiden mukaan (vahvista ettet ole robotti,  
  kirjoita näytetty teksti käskettyyn kohtaan,  
  napauta vahvista-kohtaa)
- saat ilmoituksen, että kommenttisi julkaistaan  
  tarkistuksen jälkeen

Eli jokainen aioittu kommentti tulee minulle luettavaksi. Jos kommentti on asiallinen, julkaisen sen.
Asiattomia kommentteja ei ole kyllä näkynyt... ainakaan vielä. Eipä sen puoleen kovin monta kommenttiaakaan.

                  Kesää ja sen vihreyttä odotellessa kuva Tuusula-järven rannalta kesällä 2014. Satakieli lauloi jossain näistä puista...

Jalokivet välkkyvät pedonkynsissä

Käytin eräässä hartaudessa Ylva Eggehornin (s. 1950) runoa "Niille jotka kysyvät". Runo löytyi kokoelmasta "Parantava runo" (toim Immeli, Melén, Sippola.Tammi, Helsinki 1985) Runo on alunperin suomentanut Anna-Maija Raittila ("Pannaanko tasan", 1972). Runossa on upea vertauskuva pedonkynsissä välkkyvistä jalokivistä. 

Niille jotka kysyvät

Mitä muuta voit olla kuin syli

tässä kirotussa maailmassa jossa jalokivet

                                            välkkyvät pedonkynsissä

mitä muuta voit olla kuin pelkkä leipä

niiden keskellä jotka tietävät vain miltä kivet näyttävät

ja jotka kysyvät viinistä: mitä tuo on?

Hänellähän on vain sinun kätesi jotka hän voi levittää

Hänellähän on vain sinun ruumiisi jossa hän voi tulla

                                           todelliseksi

niin kuin tuulella on puut niin hän tahtoo sinut

mitä muuta voit olla kuin hänen sylinsä

niille jotka kysyvät: millainen se on.

                                              Joh.15:12

Tämä runo vei minut pienelle etsintämatkalle internetin ihmemaailmaan. Mielessäni on ollut jo pitemmän aikaa eräs toinen Eggehornin runo, jossa sekä runoilija että Jeesus istuvat keittiön pöydän ääressä ja juovat jotakin: kahvia tai teetä, en muista tarkkaan. Löysin kuin löysinkin sen runon ja se "juotava" oli jotakin muuta... Hieno, mystinen runo tavallisesta kohtaamisesta tukholmalaisen asunnon keittiössä: 

                                                              

Oli tavallinen päivä, me istuimme keittiössä, meillä oli pullo coca-colaa

Jeesus ja minä, oli kuuma ja pöly leijui auringossa:

Pannaanko tasan hän sanoi, meillä oli pikku-ranskis myös,

me söimme ja katsoimme toisiamme pitkään auringonsavun läpi

ei pelottanut edes kun hän lähti pöydälle jäi tyhjä pullo ja muruja: tavataan 
hän sanoi

ja minä näin sen selvän värinän hänen askelissaan joka merkitsi: nyt

mutta sitten tajusin mitä se kaikki merkitsi sinä päivänä

Ei ollut rumpuja eikä jyrinää

ei kellojen pompotusta eikä kova tuuli levitellyt lippuja

eikä silmät selällään kuunneltu suuria sanoja:

oli vain jotain mitä pantiin puoliksi tai sillä lailla ja oltiin

samassa paikassa mutta omatkin vuoret oli tallella

oli oma elämä vaikka se jotenkin katosi

ja läheisyyden koki selvänä (olen hämmentynyt) 

                                                                   (kirjassa "Pannaanko tasan" 1972)

"Vi satt i köket och hade köpt en coca-cola Jesus och jag".  Runon kuuluisa lause toisella kansankielellämme. Netin tiedonmurusten mukaan Ruotsiin 1970-luvulla rantautunut Jeesus-(hippi)liike piti yhtenä kokoontumispaikkanaan Ylva ja Georg Eggehornin kotia Sorundassa. Muistelen hämärästi lukeneeni Eggehornin runojen olleen aikanaan varsinainen merkkitapaus Ruotsin maallistuneessa yhteiskunnassa. Nuori nainen kirjoittaa hienoa modernia runoa ja vielä uskonnollisista aiheista!

Muutama sana Ylvalta itseltään. "Om sina dikter ska Ylva Eggehorn ha sagt: "De bara kommer över mig. Gud skriver dem åt mig."  Artikkelin kirjoittaja jatkaa: ”Många har blivit klassiker, bland dem särskilt psalmerna "Gråt inte mer Maria" (Sv Ps 463) och "Var inte rädd, det finns ett hemligt tecken" (Sv Ps 256)." (Världen i dag-lehti 24.3.2010) 463 ja 256 ovat siis Ruotsin ev.lut. kirkon nykyisen virsikirjan virsiä. Eggehornin intohimoinen rakkaus Raamattuun näkyy hänen runoissaan ja virsisanoituksissaan.
Ylva Eggehornia voisi ehkä verrata Suomessa Anna-Maija Raittilaan sekä vaikutukseltaan että tuotannoltaan. Runoja, hartauksia, virsiä, romaaneja, artikkeleita… Runoilija on saanut vuosien varrella äänensä kuuluville.