Mökin portailla on näin talvella aika kylmä istua ja
katsella lumen peittämää pihaa. Kun ei voi mennä mökille, on ajettava
kaupunkiin saakka. Siispä viime lauantaina menin kuuntelemaan Joensuussa
luentoa. Professori Paavo Kettunen luennoi konservatorion salissa
aiheesta ”Häpeästä hyväksyntään” (samannimistä kirjaa oli myös myytävänä
tilaisuuden jälkeen ovella). Tilaisuus oli Joensuun Mielenterveysseuran
järjestämä.
![]() |
Prof Paavo Kettunen |
Professori Kettusen tutkimusaihe ja kirja osuu keskelle
ihmisenä olemisen kipeyttä. Kettunen kirjoittaa kirjassaan: ”Häpeästä on
kysymys silloin, kun koemme, ettemme kelpaa. Se näkyy nolouden,
riittämättömyyden ja vierauden tunteena ja ulkopuolisuutena. Häpeä satuttaa
itsetuntoamme ja ihmisarvoamme.” Luento ja erityisesti kirja oli ja on
monipuolinen katsaus kaikkiin meihin ”häppeemällä kasvatettuihin” tai – niin kuin luennolla sain kuulla – jo ennen syntymää itseään hävenneisiin.
Kuuntelin luentoa herkällä korvalla – vaikka vaimo väitti
minun nukkuneen osan ajasta. Muutamia
asioita jäi kuitenkin mieleen. Ensinnäkin se, ettei hyväkään tahto ja yritys saa
dataprojektoria toimimaan niin kuin pitäisi. Milloinkahan kaiken osaavat
insinöörit keksivät sellaisen kannettavan tietokoneen ja projektorin, joka
toimii aina ja kaikkialla, nikottelematta. Luennoitsija joutui loihtimaan
asiansa kuulijoilleen pelkästään korvan kautta.
Toiseksi olin kovin ilahtunut useaan toistuneesta
lausahduksesta: ”Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi ja sellaisena
kuin hän on.” Luennoitsija puhui myös ”armosta” ja siteerasi Raamatusta Jumalan sanaa omalle pojalleen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen
mielistynyt.” Tällaisen tyköottamisen
tulisi kuulua jokaiselle ihmiselle ja erityisesti näin tulisi tapahtua kaikissa
ihmisyhteisöissä. Jumala antaa synnit
anteeksi Kristuksen tähden. Se on totta. Häpeävä ihminen etsii sen lisäksi vielä eksistentiaalista hyväksyntää. Jokainen ihminen haluaa tulla hyväksytyksi myös
muiden ihmisten taholta. Kettunen sanoo hyvin painokkaasti, ettei tämä tarve
saa jäädä pelkästään kaipauksen asteelle.
Pikemmin sitä tulisi pitää jokaiselle ihmiselle kuuluvana oikeutena:
minua rakastetaan ja minusta välitetään. Tässä mielessä häpeä liittyy vahvasti
ihmisen ”suhteisiin”. Täysin erakkona
elävät kovin harvat ihmiset. Suhteissa on siis elettävä. Mutta miten on?
Ihmisyhteisöt ovat toisinaan aika julmia. Mieleen nousee vanha sanonta: Jumala
armahtaa, mutta ihminen ei.
Luennolla sivuttiin myös tärkeää aihetta: ihmisen
seksuaalisuutta. Se, jos mikä, tuottaa häpeän tunteita. Tässäkin asiassa professori
Kettunen on taitava sanankäyttäjä. Kirjassaan hän sanoo: ”Juuri seksuaalisuuden
alueella ihmisessä ilmenee voimakkaana syvä hyväksyvän vastavuoroisuuden
kaipuu.” Laittamattomasti sanottu. Tuon kaipuun täyttyminen kuuluu myös
transsukupuolisille, homoseksuaaleille ja elämässään yksin jääneille ihmisille.
Tai siis tulisi kuulua.
Kettusen mukaan on olemassa myös positiivista häpeää, jota
hän nimittää ns. hienotunteisuushäpeäksi (vanha suomalainen sana ”häveliäisyys”
lienee lähimpänä tätä sanaa). Tämä häpeän laji suojelee elämää. Yksityisyys,
rajojen pitäminen, säädyllisyys, kunnioitus ja tahdikkuus ovat sanoja, jotka
kuvaavat hyvin tätä elämää suojelevaa häveliäisyyttä. Keskiaikainen,
englantilainen mystikko Äiti Juliana Norwichilainen puhuu ilmestyksissään
Jumalan kohteliaisuudesta. Jumala ja Kristus ovat hienotunteisia ja kohteliaita
ihmistä kohtaan. Miten viehättävä ajatus! Kuinka vastakkainen tunne se onkaan
sille kokemukselle, joka on perin tuttu oman nuoruuteni hengellisistä
tilaisuuksista. ”Tee ratkaisu jo tänään!” "Anna elämäsi Jeesukselle!” "Anna KOKO
elämäsi Jeesukselle, ennen kuin se on myöhäistä!”. Itseäni jäi vaivaamaan tuo ”kokonaan
antamisen” vaatimus. Mihin tuollainen vaatimus johtaa muuhun kuin epätoivoiseen
kilvoitteluun ja ahdistukseen: minun tulee olla parempi, nöyrempi, kiltimpi ja
hurskaampi? Ja sen myötä yhä suurempaan häpeäntunteeseen ja epäonnistumisen
kokemukseen: minä en tuota mittaa täytä. Onneksi elämä (ja Jumala) opettaa
ymmärtämään ja soveltamaan tunnettua elämänohjetta: alituinen mittaaminen ja
vertailu on isästä perkeleestä. Anna sen sijaan armon riittää ja elä siitä.
On lohdullista kuulla, että negatiivisesta
häpeästä voi päästä vapauteen ja ottaa vastaan Jumalan hyväksyntä ja lisäksi jos hyvin
käy, kokea tuo hyväksyntä myös ihmisten keskellä. Logoterapian kehittäjä Viktor Franklin
kerrotaan löytäneen kaasutetun juutalaisen tuttavansa rääsyistä pienen
lappusen. Paperilapussa oli rukous: ”Kutsuin Herraa ahtaasta vankilastani, ja
hän vastasi minulle avaruuden vapaudesta.”
Onneksi häpeän kaltereiden takaa näkyy Jumalan kirkas taivas.