mökkikuva

mökkikuva

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Meanderin meanderi

Syksy on pitkälle kulunut ja paljon on vettä virrannut Jänisjoessa. Vesi muuten virtaa Jänisjoessa varsin mutkallista reittiä. Joessa on kymmeniä meandereita ( tasankojoen silmukkamainen mutka). Siitäkö lienee joki saanut nimensä: juoksee kuin jänis, mutkitellen. Olipa miten tahansa, joki muovaa omaa reittiänsä koko ajan.
Joen virtaus kuvannee hyvin elämää ja sen tapahtumia. Päivä seuraa toistaan tulematta enää takaisin. Syksyn tapahtumat ovat vilistäneet silmissä -- jopa niin vilkkaaseen tahtiin, etten ole joutanut blogiakaan kirjoittamaan.
Keskustelu ja päättämättömyys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä tai siunaamisesta on eräänlainen meanderien meanderi Suomen ev.lut. kirkossa. Samassa pyörteiden akanvirrassa ovat myös pappiparat. Jos vihit, saat kuulla kunniasi ja pääset piispan puhutteluun. Jos et vihi, saat kuulla kunniasi ja pääset hyvässä lykyssä maallisen tuomioistuimen eteen. Ja tulisiko seurakunnan rukoilla jumalanpalveluksessa myös samaa sukupuolta olevien parien puolesta vai ei? Mitäpä siis tehdä?
Kaiken tämän surkeuden keskellä tulisi sitten olla jokin MIELIPIDE asiasta. Jos sanon jotain myötämielistä homoliitoista, saan niskaani syytöksen epäraamatullisuudesta. Onkos se kirkkoherra edes elävässä uskossa? Tai jos sanon edes jotain siihen suuntaan, etten halua nähdä miesten suutelevan toisiaan, saan satikutia toisella tavalla ajattelevilta. Olisiko parempi olla olematta mitään mieltä?
Olipa asia miten tahansa Tohmajärven ev.lut. seurakunnat papit (Antti ja mie) ovat suullisesti sopineet keskenään, etteivät ainakaan he vihi 1.3.2017 jälkeen samaa sukupuolta olevia pareja kirkollisesti avioliittoon. Odotamme kirkolliskokouksen tekevän aikanaan asiasta edes jonkinlaisen päätöksen. Suuntaan tai toiseen. Ja ainakin tässä hiippakunnassa piispa keskustelee asiasta pappien kanssa rovastikunnittain tämän talven aikana. 
Tämän asian tiimoilta olen paljon pohtinut ihmisyyttä. Se on monimutkainen ilmiö. Joukkomurhia, etnisiä puhdistuksia ja kansanmurhia tutkiskelleena olen alkanut kavahtaa kaikenlaista ihmisten erottelua. Natsi-Saksa sulki miespuolisia homoseksuaaleja keskitysleireille ja merkitsi heidät "vaaleanpunainen kolmio"- hihamerkillä. Mistä tällainen erottelu saa alkunsa? Me ja nuo muut --- siinä on ensimmäinen askel kohti sortamista ja häiritsevän ryhmän eliminoimista. Entäpä jos nämä ns. hlbtiq-ihmiset* ovat sittenkin osa "meitä", eivätkä joitakin "muita"? Ihmisiä ja lähimmäisiä.

Vastakkaiset näkemykset kohtaavat?
 * hlbtiq = kirjainlyhenne sisältää alkukirjaimet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ryhmistä

1 kommentti:

olli-pekka Sistonen kirjoitti...


Kyllä se niin on että kun toiseen suuntaan kumarrat niin toiseen suuntaan pyllistät. Vai pitäisikö seisoa selkä suorana ja olla tekemättä yhtään mitään. Tulin iloiselle mielelle lukiessani bogiasi ja varsinkin tämän kirjoituksen toiseksi viimeistä kappaleen alkua. Kyllä tasa-arvoon tietysti kuuluu myös se, että hyväksymme toiset, miksi sitten ei meitä "vanhoillisia vanhan liiton" avioliiton puolesta puhujia? Tämä ei tarkoita sitä, että toivoisin kaikkien homopariliittojen päättyvän eroon vaan juuri päinvastoin, että niissäkin suhteissa pysyttäisiin pitkään. Lapsuusajan kirkko, mikä Tohmajärvi minulle on ollut ainakin haluaa pitää vanhoista kristillisistä arvoista kiinni, se on hyvä asia se. Hyvän joulun odotuksin Olli-Pekka Sistonen Korialta