mökkikuva

mökkikuva

torstai 15. lokakuuta 2015

Nykyajan Jobin rukous (tätä runoa ennen on syytä lukea edellinen blogikirjoitus)



Kuten tarkkaavainen lukija voi ehkä huomata, olen kirjoittanut allaolevan runon uudelleen. Toivon kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä. Runo elää ja muuttaa muotoaan...

Jumalani, Jumalani,
miksi minut hylkäsit,
tähän väkivallan ja hulluuden
maailmaan?
Miksi?

Jumala,
sinä hylkäsit ihmisen.
Puutarhan porttien ulkopuolelle.
Ulkopuoliseksi. Kadotetuksi.
Menemään, pakenemaan,
juoksemaan,
hermostuneena ja levottomana
alas kivistä katua,
alas raittia,
jossa on vain suljettuja, mykkiä ovia.

Sinne, minne
enkelin sormi osoitti.

Jumala,
sinä hylkäsit ihmisen
ja sanoit:
mene ja tee,
sillä paratiisi on suljettu..

Ja me menimme ja teimme.
Ryhdyimme
kaivamaan maata,
työstämään, jalostamaan,
keittämään, tislaamaan ja uuttamaan,
rakentamaan ja purkamaan,
puristamaan kädessä valkoisin rystysin
sekä lapiota että keihästä.

Ja mikä oli lopputulos?
Rypälepommeja, kranaatteja, napalmia,
kaasua, köyhdytettyä uraania.
Made in USA, China, Russia, France,
England, Brasilia, Switzerland.
Suoria rivejä, maastopukuja
ja kiillotettuja saappaita.
Kivettynein kasvoin
sormet liipaisimella
he seisovat
 tulikomentoja odottaen…

Herra,
me olemme todellakin menneet
ja tehneet.
Nostaneet kiven maasta
kuin Kain.
Ja siksi
paratiisin tuolla puolen
nousee taivaalle savua
krematorioiden piipuista.

Homo sapiens,
Kainin merkki
otsaan tatuoituna,
hän vaeltaa
jätevuorien ja markettien ohi,
kyyristyy suojaan,
kun ohjukset lentävät
ja illan hämärtyessä
vetää ylleen repeytyneen pahvinpalan
ydinjätteiden loppusijoituspaikan porttikongiin.
Ecce homo!

Jumalani, Jumalani,
miksi meidät hylkäsit?

Koska näin teit, rukoilen:

Herra meitä armahda!

Herra meitä armahda
ristisi valolla
sen julmuudella,
sen lempeydellä,
sen hyväilevällä kauneudella
kun Ihmisen Poika
vuotaa verta ja vettä,
hikeä ja kyyneliä…

Hänet on hylätty,
hänessä on Kainin merkki,
enkelin sormenjälki.
Hän on radioaktiivinen ja
saastunut, luotien lävistämä.
Hän on pakolainen, homoseksuaali.
Hän on outo, ei kukaan
tai sitten joku toinen.
Nimeä vailla, paperit hukassa.
Jostain karannut tai karkotettu.
Ihmisen näköinen
Kain ja Abel yhdessä,
Ihmisen Poika.

Jumalani, Jumalani,
Jobille sinä puhuit.
mutta ristillä sinä vaikenit.
Sillä poikasi ja tyttäresi veri huutaa maasta,
joku painaa liipaisinta
ja ohjus osuu kohteeseensa.
Ihmisiä kuolee
ja Jumalan Poika kuolee ristillä.

Minä tiedän,
että sinä vaikenit,
koska se olit Sinä,
joka kuolit!
Sinä!
Abelin kuolema
Kainin kädestä.
Jumalan kuolema Jumalan kädestä.

                    ------

Salamoiva, leimuava miekka
on lävistänyt sydämesi.
On hiljaista.

Paratiisin portit ovat auki.






3 kommenttia:

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos Mikko Lappalainen, olipa puhuva ja puhutteleva runo! Ihmiskunta on kuilun partaalla, kuten runosi kertoo.

Laitan runosi kiertämään, se on todella hyvä!

Siunattua syksyä sinulle ja perheellesi!

♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Vahva teksti, kauhistavakin osuvuudessaan. Onneksemme voimme vielä kuitenkin huutaa:"Herra meitä armahda!"

Mirja Kuivalainen kirjoitti...

KIITOS ,TÄSSÄ ON AJATTELEMISTA .