mökkikuva

mökkikuva

torstai 15. lokakuuta 2015

Job saa vastauksen?



Kirjallisuuden harrastajalle Jobin kirjan teksti on mitä mainiointa luettavaa: se sisältää eloisaa kieltä ja taidokasta riimittelyä. Samoin elämänilmiöiden kuvaus kertoo kirjallisesti lahjakkaasta ja aikaansa tarkasti havainnoineesta henkilöstä.  Jobin kirja tuottaa lukijalle kuitenkin myös ongelmia. Kirja sisältää tylyn loppuratkaisun, joka on hämmentävä ja moniselitteinen: Jumala kerskuu uroteoillaan ja luomisvoimallaan, Job on turhaan noussut häntä vastaan! Job ei saa vastausta kysymyksiinsä ihmisen kärsimyksen syvyydestä. Hän laittaa käden suulleen ja vaikenee…
Entä jos Jobin kirjan suuruus onkin päähenkilön uhmassa ja kiukussa? Hän haastaa Jumalan oikeuteen ja tekee sen ihan perustellusti. Miksi Jumala salli kaiken kärsimyksen kohdata häntä ja hänen perhettään? Miksi? Jobin eksistentiaaliseen huutoon voi yhtyä koko ihmiskunta: miksi maailmassa on näin paljon kärsimystä? Ei siis ihme, että Job huokaa: ”Kunpa olisi joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.” (Job 16:21). Jobin vaimon ratkaisu olisi ollut varsin järkeenkäyvä (”Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!” 2:9), mutta Job ei tee niin, vaan penää Jumalalta oikeutta.
I.Repin: Job ja hänen ystävänsä (kuva:Wikipedia)
Miksi ihmisen osa on se, mikä on? Job vertaa ihmistä puuhun. Puu kaadetaan, mutta sillä on vielä toivoa, se versoo ja työntää taimia, mutta miten on ihmisen laita? ”Toisin ihminen; hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on? – Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.” (Job 14).
Olen kuullut tarinan keskitysleirillä pidetystä oikeudenkäynnistä. Juutalaiset vangit syyttivät Jumalaa juutalaisten kärsimyksistä. Koska he olivat varsin oppinutta väkeä, joukosta löytyi ihan oikeita tuomareita, syyttäjiä ja asianajajia puhumattakaan teologeista. Oikeudenkäynti pidettiin ja lopputulos oli tyrmäävä: Jumala on syyllinen. Tarinan mukaan oikeudenkäynti piti kuitenkin lopettaa kesken, koska oli koittanut iltarukouksen aika…

Onko Jumala ihan oikeasti syyllinen kaikkeen kärsimykseen? En oikein jaksa uskoa C.G. Jungin teoriaan kaksikasvoisesta Jumalasta. Jungin vastaus tekee Jumalasta oikukkaan itämaisen ruhtinaan kaltaisen: toisella kädellä hän tuhoaa ja toisella kädellä hän jakaa lahjoja… Kristinuskon Jumala ei voi olla sellainen.
 Itse ajattelen Jumalan vastanneen tähän syytökseen. Job vaikeni. Niin Jumalakin. Jumala vaikeni sillä hetkellä kun hänen rakas Poikansa, johon hän oli mielistynyt, levitti kätensä ristinpuulle ja huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Vastasiko Jumala? Saiko Job vastauksen?
Mielstäni vastaus on tämä: ristin huuto oli samalla kertaa ihmisen että Jumalan. Animaalinen ja  eksistentiaalinen Kainin ja Abelin huuto!  Samalla kertaa sekä uhrin että lyöjän…  
Kuinka syvä ja kohti käyvä onkaan se kärsimyksen salaisuus, että ristin mies oli ”Ihmisen Poika”, Abelin ja Kainin poika? Ollen samalla kertaa sekä Kain että Abel Hän kantoi ruumiissaan molempien taakan.


Ei kommentteja: