mökkikuva

mökkikuva

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kuppi kahvia ja pulla

Tarjoilupöytä
Seurakunnan toiminnan yksi parhaimmista uusista avauksista viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut kesäkahvila pitäjäntuvalla Kirkkoniemessä. Toiminta on vakiintunut uomiinsa.  Hirsiseinäinen tupa henkii menneen ajan tunnelmaa... Siellä on hyvä istua ja juoda kahvia Tohmajärven Nuorten Kristillisen yhdistyksen kupeista. Tilastojen mukaan kesäkahvilassa kävi viime vuonna  keskimäärin noin 37 asiakasta / päivä.
Hyvän menestyksen takana on yritteliäs vapaaehtoisten joukko. Ilman heitä kahvilaa ei olisi olemassa. Kesä on jaettu viikkovuoroihin eri piirien ja intressiryhmien välillä lähetys- ja diakoniatyön hyväksi. Jokaisella viikolla on oma vastuuhenkilönsä, jonka tehtävänä on etsiä päivystäjät ja leipojat. Vuosien mittaan vapaaehtoisten määrä on vaihdellut noin 50-70 hengen välillä. Vapaaehtoisia on myös löytynyt pitäjäntuvan remonttitalkoisiin.  Uutena tukiryhmänä jo pari kesää mukana on ollut seurakunnan omat nuoret. He tukevat Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaan avun toimintaa. 

Tämän kirjoituksen kuvat ovat nuorten viikolta tältä kesältä. 

Riika ja Pihla valmistamassa helmikoruja

Riika ja kannel


1 kommentti:

kyllikki kirjoitti...

Huomenna olen siellä viimeisenä meidän värtsiläisten päivänä. Piirakat liinan alla valmiina. Parasta mielestäni talkoolaisen näkökulmasta on siellä vallitseva kiireetön tunnelma ja juttelu eri puolelta tulevien asiakkaiden kanssa. Eilenkin, kun olin siellä, meni varmaan useampikin varttitunti rattoisasti jutellessa.��