mökkikuva

mökkikuva

maanantai 2. helmikuuta 2015

Lapsuuden henkiset maisemat

Kun ikää tulee, ihminen alkaa pohtia elämänsä kulkua, muunmuassa kaikkia niitä paikkoja, joissa on asunut ja elänyt. Minulle ei ole elämässäni suotu sitä, että olisin asunut ja elänyt syntymäpaikkakunnallani koko elämäni ajan. Jos joku kysyisi, tahtoisinko muuttaa Taivalkoskelle, vastaisin todennäköisesti ei. En edes harkitsisi sinne muuttamista saati muuallekaan, missä olen asunut lapsuudessani. Sitäkin ihmeellisempää on kuitenkin se, että olen tällä hetkellä asunut pisimpään Tohmajärvellä. Voisinko siis sanoa olevani "tohmajärveläinen"? Ehkä. Osa sielustani on kuitenkin jäänyt vaeltelemaan kaupunkien kaduille ja kujille.
Kisko-Kalle Vesijärven asemalla
 (www.jukkajoutsi.com luvalla)

Yksi lapsuuteni henkisistä maisemista sijoittuu Lahden satamaan, Vesijärven aseman seudulle. Kisko-Kalle ja kolhiintuneet sahanpuruvaunut, Vesijärven selän vaahtopäiset laineet, Rauma-Repolan sahan tukinkuljettimien kolke, satama-altaan vanhat laivat ja höyrylaiva s/s Suomen pillin käheä vihellys. Vanha harmaantunut satamavarasto ja sen päädyssä -- kuin piilossa --  puskien peittämänä De Soto-myymäläauto. Vieressä vielä entisen tulitikkutehtaan jyhkeä rakennus. Laiturin yksinäiset halkonosturit kurottelemassa alas veteen -- odottaen turhaan halkolotjien saapumista. Ohi kolkkaavan "Kanan" (Vr 1) kivihiilen katku... Kaikki nämä kuuluivat kiinteänä osana siihen maisemaan, joka avautui entisen satamakonttorin asunnon ikkunasta. Kaiken yllä sellainen kaupungin takapihan rähjäinen look: asvaltoitu katukin päättyi talomme kohdalle. Pienille pojankoltiaisille siis kaikki tämä mitä parhain ja jännittävin leikkipaikka!
Mutta miten  maisema on muuttunut? Saha lopetti toimintansa v. 1986. Kaupungin päättäjien päässä syntyi kuningasajatus tehdä takapihasta "etupiha", kaikkien kaupunkilaisten olohuone (niinkuin Lahdessa asia ilmaistaan).  Saha-alue myllättiin perusteellisesti uusiksi asuinalueiksi ja kaiken kruununa rantaan nousi se kaikkein hienoin ja kaunein: Sibelius-talo.  Miten kävi satama-alueelle?  Kaikki on siistitty ja kivetty kaupunkilaisten spatseerauspaikaksi. eli, mikä oli ennen nukkavierua, on nyt puleerattu kliinisen tehokkaasti. Yhtään kiskonpätkää ei ole jäljellä. Rata purettiin kuulemma vuonna 1993 virkistyskäytön tieltä. Vesijärven asemarakennuksessakin on  nykyään söötti kahvila. Vanhan satamakonttorin paikalla on jätevesipuhdistamo! Ihme on, että vanhat laivat ovat vielä paikoillaan. Mutta sitä vanhaa, ruosteista rautalotjaa, jossa pienenä poikana leikittiin laivan kipparia, ei enää ole. Liekö uponnut vai romutettu...
Entinen satamakonttori
Uudet kaupunkilaiset voivat kävellä aallonmurtajalla ja ihastella Sibelius-talon profiilia sekä istua konserttisalissa "Tuonelan joutsenta" kuunnellen. Ennen tuon samaisen paikan äänimaiseman täytti jatkuva tukinkuljettimien kolke. Teollisuusalueen sinfoniaa ilman partituuria. Kolke oli niin jatkuvaa, että sen olemassaolon huomasi vasta sitten kun kuljettimet oli jostain syystä pysäytetty...
Haastan lukijan pysähtymään ja katselemaan ympärillään olevaa maisemaa. Miten maisema on muuttunut? Millä tavalla se "lapsuuden henkinen maisema" vastaa sitä, mikä se on nyt? Joitakin maisemia muovaa luonto, usein pehmentäen ääriviivoja. Pihat kasvavat umpeen, pelloilla kasvaa pajua, sammal peittää pihakaivon kannen. Ihmisen kädenjälki on rumempaa: se vetää mutkat suoriksi, peittää asvaltilla, siloittelee ja siivoaa. Lienee kyllä varsin tavallista, että kaupungien ydinkeskustoissa toimintansa lopettaneet teollisuuskiinteistöt muuttuvat kaupunkilaisten elämyskeskuksiksi. Suunnittelija ja arkkitehti päättää, mikä on kaunista ja sopivaa. 
Marko Leppänen on sanonut viisaasti omassa blogissaan:  "ihmisyksilön viihtyvyyden ja kehittymisen kannalta on avaintekijä elinympäristö, joka virittelee mielen seikkailullista, historiallista ja romanttista puolta." (http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi) Tässä mielessä se maisema, jonka pieni poika aisti ja tunsi Lahden satamassa, oli monin verroin jännittävämpi kuin se "olohuone", jonne nykylahtelaisia kutsutaan viettämään vapaa-aikaansa. Mutta ajat vaihtuvat ja niin paikatkin...

Ilta-aurinko Vesijärven yllä

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Hyvä juttu. Niin, kaikki on aina muutoksen tilassa. Kuitenkin jotakin on jäljellä. Tärkeimpänä muistot, omat ja yhteiset. Ja Vesijärvi, ranta, taivas ja se iso mäki suurine puineen siinä takana.