mökkikuva

mökkikuva

tiistai 27. tammikuuta 2015

Synti ja häppee!



Mökin portailla on näin talvella aika kylmä istua ja katsella lumen peittämää pihaa. Kun ei voi mennä mökille, on ajettava kaupunkiin saakka. Siispä viime lauantaina menin kuuntelemaan Joensuussa luentoa. Professori Paavo Kettunen luennoi konservatorion salissa aiheesta ”Häpeästä hyväksyntään” (samannimistä kirjaa oli myös myytävänä tilaisuuden jälkeen ovella). Tilaisuus oli Joensuun Mielenterveysseuran järjestämä.
Prof Paavo Kettunen
Professori Kettusen tutkimusaihe ja kirja osuu keskelle ihmisenä olemisen kipeyttä. Kettunen kirjoittaa kirjassaan: ”Häpeästä on kysymys silloin, kun koemme, ettemme kelpaa. Se näkyy nolouden, riittämättömyyden ja vierauden tunteena ja ulkopuolisuutena. Häpeä satuttaa itsetuntoamme ja ihmisarvoamme.” Luento ja erityisesti kirja oli ja on monipuolinen katsaus kaikkiin meihin ”häppeemällä kasvatettuihin” tai – niin kuin luennolla sain kuulla – jo ennen syntymää itseään hävenneisiin.  


Kuuntelin luentoa herkällä korvalla – vaikka vaimo väitti minun nukkuneen osan ajasta.  Muutamia asioita jäi kuitenkin mieleen. Ensinnäkin se, ettei hyväkään tahto ja yritys saa dataprojektoria toimimaan niin kuin pitäisi. Milloinkahan kaiken osaavat insinöörit keksivät sellaisen kannettavan tietokoneen ja projektorin, joka toimii aina ja kaikkialla, nikottelematta. Luennoitsija joutui loihtimaan asiansa kuulijoilleen pelkästään korvan kautta.
Toiseksi olin kovin ilahtunut useaan toistuneesta lausahduksesta: ”Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi ja sellaisena kuin hän on.” Luennoitsija puhui myös ”armosta” ja siteerasi Raamatusta Jumalan sanaa omalle pojalleen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mielistynyt.”  Tällaisen tyköottamisen tulisi kuulua jokaiselle ihmiselle ja erityisesti näin tulisi tapahtua kaikissa ihmisyhteisöissä.  Jumala antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden. Se on totta. Häpeävä ihminen etsii sen lisäksi vielä eksistentiaalista hyväksyntää.  Jokainen ihminen haluaa tulla hyväksytyksi myös muiden ihmisten taholta. Kettunen sanoo hyvin painokkaasti, ettei tämä tarve saa jäädä pelkästään kaipauksen asteelle.  Pikemmin sitä tulisi pitää jokaiselle ihmiselle kuuluvana oikeutena: minua rakastetaan ja minusta välitetään. Tässä mielessä häpeä liittyy vahvasti ihmisen ”suhteisiin”.  Täysin erakkona elävät kovin harvat ihmiset. Suhteissa on siis elettävä. Mutta miten on? Ihmisyhteisöt ovat toisinaan aika julmia. Mieleen nousee vanha sanonta: Jumala armahtaa, mutta ihminen ei.
Luennolla sivuttiin myös tärkeää aihetta: ihmisen seksuaalisuutta. Se, jos mikä, tuottaa häpeän tunteita. Tässäkin asiassa professori Kettunen on taitava sanankäyttäjä. Kirjassaan hän sanoo: ”Juuri seksuaalisuuden alueella ihmisessä ilmenee voimakkaana syvä hyväksyvän vastavuoroisuuden kaipuu.” Laittamattomasti sanottu. Tuon kaipuun täyttyminen kuuluu myös transsukupuolisille, homoseksuaaleille ja elämässään yksin jääneille ihmisille. Tai siis tulisi kuulua.
Kettusen mukaan on olemassa myös positiivista häpeää, jota hän nimittää ns. hienotunteisuushäpeäksi (vanha suomalainen sana ”häveliäisyys” lienee lähimpänä tätä sanaa). Tämä häpeän laji suojelee elämää. Yksityisyys, rajojen pitäminen, säädyllisyys, kunnioitus ja tahdikkuus ovat sanoja, jotka kuvaavat hyvin tätä elämää suojelevaa häveliäisyyttä. Keskiaikainen, englantilainen mystikko Äiti Juliana Norwichilainen puhuu ilmestyksissään Jumalan kohteliaisuudesta. Jumala ja Kristus ovat hienotunteisia ja kohteliaita ihmistä kohtaan. Miten viehättävä ajatus! Kuinka vastakkainen tunne se onkaan sille kokemukselle, joka on perin tuttu oman nuoruuteni hengellisistä tilaisuuksista. ”Tee ratkaisu jo tänään!” "Anna elämäsi Jeesukselle!” "Anna KOKO elämäsi Jeesukselle, ennen kuin se on myöhäistä!”. Itseäni jäi vaivaamaan tuo ”kokonaan antamisen” vaatimus. Mihin tuollainen vaatimus johtaa muuhun kuin epätoivoiseen kilvoitteluun ja ahdistukseen: minun tulee olla parempi, nöyrempi, kiltimpi ja hurskaampi? Ja sen myötä yhä suurempaan häpeäntunteeseen ja epäonnistumisen kokemukseen: minä en tuota mittaa täytä. Onneksi elämä (ja Jumala) opettaa ymmärtämään ja soveltamaan tunnettua elämänohjetta: alituinen mittaaminen ja vertailu on isästä perkeleestä. Anna sen sijaan armon riittää ja elä siitä.
On lohdullista kuulla, että negatiivisesta häpeästä voi päästä vapauteen ja ottaa vastaan Jumalan hyväksyntä ja lisäksi jos hyvin käy, kokea tuo hyväksyntä myös ihmisten keskellä. Logoterapian kehittäjä Viktor Franklin kerrotaan löytäneen kaasutetun juutalaisen tuttavansa rääsyistä pienen lappusen. Paperilapussa oli rukous: ”Kutsuin Herraa ahtaasta vankilastani, ja hän vastasi minulle avaruuden vapaudesta.”  Onneksi häpeän kaltereiden takaa näkyy Jumalan kirkas taivas.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta! Mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita. Luulen, että nämä teemat koskettavat useimpia meistä tavalla tai toisella.