mökkikuva

mökkikuva

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Rokkaava hunajanpisara

Muistan elävästi ensimmäisen kerran, kun kävin Taivalkosken kunnankirjastossa. Osasin jo lukea ja olin niin innostunut, että lainasin siltä seisomalta sylillisen kirjoja. Kannoin ne posket hehkuen kotiin ja ahmin ne (siis lukemalla). Yhden kirjan kannessa oli pantterin kuva, sen muistan. Veret seisauttava hetki oli kuitenkin se, kun ojensin seuraavalla kerralla nämä kirjat kirjastotädille palauttaakseni ne kiltisti takaisin. Olin autuaasti unohtanut lainata ne! Olin elämäni ensimmäisellä lainauskäynnillä kerännyt kirjat syliini ja kipittänyt kotiin käymättä kirjastotädin luona. Mikä häpeä! Häpesin niin paljon, että muistan tilanteen vieläkin: täti kumartumassa ison, kirkonkirjan näköisen opuksen yli tuijottamaan pientä, pelästynyttä poikaa… Sain häneltä selkeät ja hyvin artikuloidut ohjeet kirjojen l-a-i-n-a-a-m-i-s-e-s-t-a.  Ei siis mikään ihme, että kaksoisveljestäni tuli kirjastonhoitaja; ehkä hän maksaa työsuoritteellaan tämän vakavan erehdyksen seurauksista vieläkin – aivan kuin korvauksena kirjastolaitokselle!
Niin, kirjoista. Ensimmäinen hengellinen kirja, jonka omistin, oli lahjaksi saatu pieni hartauskirja ”Kallis hunajanpisara”. Sain sen seurakunnan rippikoulupastorilta ollessani noin 16-17-vuotias. Kirja on minulla edelleen ja olen sitä toisinaan siteerannut puheissani. Kirjoittaja on englantilainen Thomas Wilcox (1622-1687) ja kirjan (tai pikemminkin kirjasen) täydellinen nimi on ”Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille” (A Choice Drop of Honey from the Rock Christ: or, A Word of Advice to All Saints and Sinners). Vaikka kirjoittaja on varsin tuntemattomaksi jäänyt, englantilainen kalvinisti-puritaani, on se edelleen ehtaa tavaraa ja päihittää monet nykyiset pliisut hartauskirjat. Kirja keskittyy opastamaan lukijaansa teeskentelemättömään uskoon ja kilvoitukseen muun muassa näin: ”Huolehdi siitä, että Kristuksen veri täydellisesti parantaa sen haavan, jonka synti on iskenyt sinun sieluusi, ettet sen haavan päälle vain kasvata uutta nahkaa, joka on muodostunut velvollisuuksien täyttämisestä,  nöyrtymisestä, anteliaisuudesta jne. ” Wilcoxin hautakivessä Bunhill Fields-hautausmaalla on muuten teksti: ”Sudden death sudden glory” (yllättävä kuolema, yllättävä kunnia). Varsin osuvasti kirjoitettu ajatellen vainajan toistuvaa halua teroittaa hartauskirjassaan Kristuksen kunniaa ja ansiota.

Hyvä kirja on ystävä, joka odottaa hyllyssä lukijaansa. Se ei petä eikä muutu. ”Kallis hunajanpisara” on sellainen – parhaasta päästä.

Muihin kirjoihin palaan myöhemmin, kunhan olen ne ensin lukenut. 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä juuri tuosta syystä sitten olen palvellut yhteiskuntaa 30 vuotta kirjastonhoitajana. Minä muistelen lainanneeni ensimmäisellä kerralla vain yhden kirjan, Thorbjörn Egnerin "Satu hammaspeikoista". Muistan pettyneeni sen lyhyyteen. Lukukokemus kesti vain puoli tuntia! Terv. Timo