mökkikuva

mökkikuva

torstai 25. huhtikuuta 2019

Kevään merkkejä

Krookuksia (sahrameita) mökin kukkapenkissä (kuva Eila Lappalainen)
Kevättä on ilmassa! Krookukset kukkivat ja maa alkaa paljastua lumen alta. Tänään veimme ensimmäisen erän siemenperunoita mökille. Mökkitien varrella näimme peuran! Sarvipää katsoi meitä hetken ja pujahti sitten metsän siimekseen. 
Tänään kokoontui pieni joukko liikunnan ystäviä Katri Hirvosen ja liikuntatoimen kutsumana pienelle kävelylenkille Kemien keskustaan. Tutustuimme liikuntahallin vieressä olevan kentän laitteisiin. Itselleni ja vaimolle on tullut tavaksi käydä lähes joka päivä rivakalla kävelylenkillä jo usean vuoden ajan. Kiitos tästä liikuntainnostuksesta kuuluu vaimolle. Pian metsäpolut vapautuvat lumipeitteistään. Voimme laajentaa reviiriä!
Kaikille liikuntaa kaihtaville annan neuvon. Ensi lyhyempi reissu, sitten matkaa hiljalleen pidentäen ja vauhtia lisäten, uusia maisemia etsien. Alussa se on kuin tervanjuontia, sen voin kyllä omakohtaisesti todistaa. Aina on jokin hyvä syy olla lähtemättä ulos... Mutta kun aikaa kuluu, kunto nousee ja ja homma alkaa tuntua hyvältä. Yksi huono puoli kävelyssä kyllä on ja se on se, että lenkkarit pakkaavat kulumaan! 

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Hyvää pääsiäistä

Värtsilän kirkon alttari pitkäperjantaina 19.4.2019


Toivotan kaikille blogini lukijoille
hyvää ja siunattua pääsiäistä 2019!

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Synkkää ja ikävää

"Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää". Tuo lausahdus on peräisin tutusta joululaulusta "Tonttu-ukot hyppikää". Siinäpä ambivalentti joululaulu! Synkkyyttä löytyy myös muualtakin.
Ilo on nimittäin kaukana norjalaisen kirjailija Hanne Ørstavikin kirjasta "Pappi" (Presten, 2004, suom. 2006). Vaikka kirja on saanut arvostetun Brage-palkinnon kotimaassaan, kirjan lukeminen oli perinjuurin hämmentävä kokemus. Kirja kertoo nuoresta, yksinäisestä naispapista Pohjois-Norjassa. Kirjan takakannessa on teksti: "Ammattinsa vaatimuksista huolimatta hänen on vaikea kohdata ihmisiä, eikä hän oikein tahdo saada kosketusta omiinkaan tunteisiinsa." Tässä tekstissä kustannutoimittaja on osunut kerrankin naulankantaan. Pappina kirjan päähenkilö Liv on harvinaisen sanaton ja kyvytön ilmaisemaan itseään. Ihmissuhteet ovat valjuja, kaikki aivankuin luisuu sormien lomitse. Kirjaan mahtuu myös kolme itsemurhaa. Kaksi niistä lopullista ja yksi, jonka lopputulos jäi kirjan päättyessä vielä auki. Ja mitään lohtua tai toivon sanaa ei löydy kristinuskon perussanomasta. Aivan kuin päähenkilö ei olisikaan pappi... Kuvaus pappeinkokouksesta on myös ikävää luettavaa. Siellä vasta nuori naispappi kokee itsensä ulkopuoliseksi! 
Kirjan ehkä ainoa toivonpilkahdus on sen viimeisillä riveillä: "Alttarin edessä oli arkku, hiljainen ja valkoinen. Siihen tuli valoa oikean puolen ikkunoista. Katsoin äitiä, hän seisoi arkun vierellä, hän oli laskemassa sille kukkia kahden muun kanssa. Menin hänen luokseen ja ojensin käteni."
Kirjan lukemisen tekee myös vaikeaksi kirjailijan tapa kirjoittaa. Välistä lukija ei ole selvillä, onko kyseessä Livin sisäinen ääni vai ihan oikea keskustelu jonkun toisen ihmisen kanssa. Aika ja paikka soljuvat edestakaisin unenomaisesti. 
Surullisin ja harmain kirja, mitä olen käsiini saanut. Kuin päättymätön painajaisuni.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Äla pelkää huomista



Kirjastosta tuli napattua runokirja mukaan. Kävin illalla palauttamassa yhden kirjan ja samalla tuli selailtua lehtisalin itselainaushyllyjä. Sieltä lähti mukaan  keskisuomalaisen, nyt jo eläkkeellä olevan, toimittaja ja kansanedustaja Aino Suholan runokirja ”Jos ois joku, vaikka Jumala.” (Otava 2008).  Hauskoja, sattuvia ja todentuntuisia runoja, joissa ei sanoja säästellä. Jumalakin saa osansa. Hänen  joulurunonsa on säälimätön verbaalirusikointi joulun valmistelun hulluudesta. Runo päättyy sanoihin: ”Ja sitten joulu tulee ja minulta itku ja ne sanovat, että hyvänen aika, mikä sille nyt yhtäkkiä tuli.” Toisaalta Aino Suholan toinen jouluruno ”Suuri vieras” kävisi osaksi kenen tahansa papin joulusaarnaa.

(kuva: Magnus Weckström, Otava)
Aino Suholan runoissa puhutaan suorasukaisesti myös Jumalasta, vaikkakin runojen piikki taitaa enemmänkin sohia hengellistä sanankäyttöä ja käytänteitä. Runo Jumalasta ja pajatsosta (Eturessu tyhjäksi) on mainio:


”Jumala voi



mutta pitääkö sitä niin hirveästi keuhkota

ja saada toimimaan

niin kuin se olisi joku pajatso

josta saa eurolla

eturessun tyhjäksi”



”Sota”-runo on vaikuttava ja osuvuudessaan riipaiseva kuvaus tämän ajan syrjäytyneistä:


”Tämän päivän lumipuku on musta

ja

haavoittuneet

makaavat baaritiskeillä pitkin maata”



Muuten tuo otsikko on peräisin runosta ”Kirjeensulkija.” Siinä on vahva viesti yhdessä lauseessa:


”Älä pelkää huomista

Jumala on jo siellä



Ystäväkirjeen nurja puoli oli oikea.”

lauantai 26. tammikuuta 2019

Musta oli yö ja kylmä oli maa


Vuonna 1977 avaruuteen lähetetyllä Voyager 1 -luotaimen ”kultaisella levyllä” on tallennettuna ihmiskunnan musiikkia 90 minuuttia. Yksi kappaleista oli Blind Willie Johnsonin Columbia Records-levy-yhtiölle 3. joulukuuta 1927 levyttämä kappale: ”Dark Was the Night, Cold Was the Ground”. Kappaleessa ei ole sanoja, vaan se koostuu Blind Willie Johnsonin intensiivisestä slidekitaroinnista ja hyräilystä (Wikipedia).  On mielenkiintoista havaita, että tämä blueskappaleen innoittajana on alun perin toiminut englantilaisen Thomas Haweisin sanoittama virsi Kristuksen kärsimyksestä Getsemanessa.
Kultainen levy luotaimen kyljessä (kuva NASA)
Noin 40 000 vuoden päästä luotain on vihdoin lähellä jotain toista tähtiryhmää (AC+79 3888 tähti, Käärmeenkantajan tähdistössä). Onko siellä ketään, joka osaisi purkaa tuon kultaisen levyn informaation? Sitä ei kukaan tiedä. Todennäköisesti ei. Ehkä vihreät, kolmisilmäiset sammakot sahaavat kultalevyn kappaleiksi ja tekevät siitä nilkkarenkaita! Eikä kukaan saa koskaan tietää kuka oli se, joka eräänä pimeänä yönä makasi verta hikoilleen kylmällä maankamaralla…

Tässä tuo virsi kokonaisuudessaan:

Dark was the night, and cold the ground
on which the Lord was laid;
his sweat like drops of blood ran down;
in agony he prayed.

"Father, remove this bitter cup,
if such thy sacred will;
if not, content to drink it up
thy pleasure I fulfill."

Go to the garden, sinner, see
those precious drops that flow;
the heavy load he bore for thee;
for thee he lies so low.

Then learn of him the cross to bear;
thy Father's will obey;
and when temptations press thee near,
awake to watch and pray.

Thomas Haweis 1792

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Miten saarnani syntyvät?

Miten saarnani syntyvät? Tässä kuva työhuoneeni pöydältä. Olen juuri laskenut mustekynän kädestäni ja saarnapaperit ovat levällään pitkin pöytää. Kuten lukija voi havaita, en käytä tietokonetta saarnan kirjoittamiseen, vaan käytössä on vanhanaikainen täytettävä mustekynä, johon muste on imettävä kynällä pullosta. Sellainen kynä luistaa erinomaisen hyvin paperilla, vaikkakin käsiala voisi olla välillä selvempi... 
Mistä sitten löytyvät ne "jutun juuret"? Pöydällä näkyy olevan auki ainakin evankeliumikirja ja  Raamattu. Siinä kai ne tärkeimmät.
Joskus sormiin tarttuu myös hyvä kirja, jossa on aineksia jopa saarnaan. Tällainen on esimerkiksi Michael Hingstonin ja Susy Floryn kirja "1463 porrasta". Se kertoo sokeasta miehestä ja opaskoirasta, jotka kävelivät alas toisesta World Trade Centerin tornista juuri ennen rakennuksen romahtamista. 1463 porrasta. Kävellen ja kaiteesta kiinni pitäen alas 78. kerroksesta... Tästä merkillisestä tapahtumasta enemmän ensi sunnuntain saarnassa. Tule kuuntelemaan!

lauantai 22. joulukuuta 2018

Runo Joosefista


Joosef, Daavidin poika

Joosef, Daavidin poika,
otti pojan pojakseen,
helmaansa, sukuunsa,
nimelleen.
Verstaallekin,
kunhan varttuisi…
Joosef, tuo vaitelias mies.

Joosef, Daavidin poika,
karkeakätinen kirvesmies
ja puuseppä Nasaretista,
taluttaa aasia.
Matka on pitkä ja pölyinen.
Nuori vaimo ja vanha mies…
Hän on,
Joosef, vaitelias mies.

Joosef, Daavidin poika,
tässä työssä on ollut ennenkin,
lasta päästämässä
ja napanuoraa leikkaamassa.
Tallin hämärässä,
missä seiniä hädin tuskin
lämmittää eläinten lämpö.
Joosef, tuo vaitelias mies.

Joosef, Daavidin poika,
kiireesti, kiireesti
kulkevat askeleesi,
kun aasiasi kiskot.
Mukana on perhe ja
repussa timpurin työkalut.
Edessä Egypti ja takana
Betlehemin äitien tuskaiset huudot.
Hän puristaa huulensa yhteen,
koska hän on
Joosef, vaitelias mies.

Joosef, Daavidin poika,
laille kuuliainen ja niin sanotaan,
hurskaskin.
Enkeleitä näet ja kuulet.
Et kiroa, et käänny ympäri,
et sanallakaan soimaa.
Hellästi ja kiitollisena katsot
vaimoasi ja lasta.
Vaiti tottelet,
koska olet
Joosef, se vaitelias mies.
Mies kuitenkin paikallaan.

Hyvää ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa 
ja onnellista uutta vuotta 2018!